Vinkkejä talouden hallintaan

Vinkkejä talouden hallintaan

Suomalaisilla on tarvetta vinkeille talouden hallintaan – Tässä ne ovat!

Suomalaisilla on tällä hetkellä paljon velkaa ja joka kymmenes suomalainen on ulosotossa. Näistä ulosottoon johtaneista asioista noin puolet johtui lainoista, luotoista sekä verotusasioista. Kaikkien ihmisten maksuvaikeudet eivät tietenkään ole niin yksiselitteiset, sillä velkaantuminen ja ulosotto voi johtua esimerkiksi sairastumisesta, työpaikan menettämisestä tai läheisen kuolemasta.

Omilla toimilla voi kuitenkin välttää tulevia maksuvaikeuksia sekä ulosottoa, kunhan talouden pistää hallintaan heti eikä viidestoista päivä. Tässä meidän vinkkimme siihen, miten hallitset talouttasi paremmin ja varaudut pahanpäivän varalle.

Talouden hallinta

Huolellinen budjetointi

Jos et ole vielä seurannut rahankäyttöäsi, niin ehkäpä nyt olisi siihen aika. Huolellinen budjetointi on tärkein tekijä vakaan talouden ylläpitämiseksi. Budjetoinnin voit aloittaa helposti kirjaamalla esimerkiksi paperille ylös kuukausittaiset menosi sekä tulosi.

Listaa ylös kaikki pakolliset menosi, kuten vuokra, puhelinlasku, vesilasku, arvioidut työmatkakustannukset sekä, ruokakustannukset ja muut pakolliset menot. Ruoka- ja muiden elinkustannusten seuraamisessa sinun kannattaa säilyttää kaikki kauppakuitit kuukauden ajalta, joten näet mihin tuotteisiin rahaa palaa eniten. Menojen listaamisessa on syytä olla realistinen eikä sinun tule aliarvioida menojesi määrää.

Kun olet saanut arvion kuukausittaisista menoistasi, niin voit sen mukaan budjetoida taloutesi uudelleen. Listalta voit karsia elintasosi kannalta hyödyttömiä tuotteita tai vaihtaa ne edullisempiin tuotteisiin. Aseta itsellesi esimerkiksi jokin tietty summa kuukaudessa, jonka käytät ainoastaan ruokaostoksiin ja elä tämän budjetin mukaan.

Huolehdi laskujen maksu ajallaan

Laskujen maksu on varmasti kaikille yhtä ihanaa. Laskut on kuitenkin hoidettava pois ajallaan, että niistä ei aiheudu lisäkustannuksia maksumuistutusten muodossa. Älä siis vitkastele yhdenkään laskun maksamisessa, vaan hoida ne heti, kun lasku tupsahtaa postilaatikkoon. Kun maksat pakolliset laskut heti alta pois, niin se helpottaa myös muuta rahankäyttöäsi.

Jos sinulla kuitenkin on useampia kulutusluottoja, joista maksat isoja lainalyhennyksiä joka kuukausi, niin sinun kannattaa harkita lainojen yhdistämistä yhtenä vaihtoehtona. Yhden isomman lainan takaisinmaksu on usein taloudellisesti järkevämpi ratkaisu, kuin usean pienlainan kuukausittainen takaisinmaksaminen.

vinkit säästämisee

Aloita säästäminen

Säästäminen kannattaa aina, ja sen voit aloittaa jo ihan pienillä summilla. Säästäminen onnistuu helposti esimerkiksi perinteisellä säästöpossulla. Sujauta säästöpossuun lompakossasi olevat kolikot, aina silloin, kun niitä sattuu siellä olemaan. Tilipäivän jälkeen voit pistää myös esimerkiksi heti 10-50 euroa säästöpossuun. Näillä pienillä säästöillä voi kertyä vuodessa jo pitkä penni, jos vaikka oletetaan, että sujautat säästölippaaseen 15 euroa kolikoita viikossa. Kuukaudessa tämä tekee jo 60 euroa ja vuodessa 720 euroa.

Kilpailuta sähkösopimukset, liittymät sekä vakuutukset

Monet suomalaiset maksavat tietämättään liikaa sähkösopimuksista, puhelinliittymistä sekä muista palveluista. Kaikkien näiden palveluiden väliset erot voivat olla jopa kymmenissä euroissa kuukaudessa eri palveluntarjoajien välillä. Pelkästään sähkösopimuksen kilpailuttamisella voi tehdä parhaimmillaan jopa parinsadan euron säästön vuodessa. Myös vakuutukset kannattaa kilpailuttaa säännöllisin väliajoin, sillä vakuutusmaksujen ja vakuutuspakettien välillä on huimia eroja. Näiden palvelusopimusten kilpailuttaminen ei maksa mitään ja voit tehdä ne helposti kotoasi netin kautta.

Suunnittele ruokaostokset ja tee omat eväät töihin

Ruokaostoksille ei pitäisi koskaan mennä ilman hyvää suunnitelmaa, sillä ilman ruokasuunnitelmaa, tulee ostettua paljon sellaista mitä ei oikeastaan tarvitse. Turhien ruoka-ainesten ostamisessa tuhlaa tietenkin tarpeettomasti rahaa, kun pilaantunutta ruokaa joutuu heittämään pois.

Vakavaraisen talouden ylläpito vaatii juurikin näiden turhien kulujen karsimista. Kaupassa käydessäsi muista siis aina tehdä ostoslista etukäteen ja noudattaa sitä tarkalleen. Vertaile myös kauppojen hintoja ja käy ostoksilla niissä kaupoissa, joissa hinnat ovat edullisimmat, vaikka kauppa sattuisikin olemaan vähän kauempana.

Ruokamenoissa voit säästää myös työpaikalla, tekemällä omaat eväät mukaan töihin. Lounaan ja kahvin hinta tulee nopeasti maksamaan yli sata euroa kuukaudessa. Oletetaan, että tuhlaat päivässä 7 euroa lounaaseen ja kahviin. Viiden päivän työviikossa tämä tietää jo 35 euron menoerää. Kuukaudessa lounaisiin ja kahviin kuluu siis 140 euroa. Pakkaamalla omat eväät töihin voit tehdä siis helposti jo 100 euron säästön kuukaudessa.

Noudattamalla tarkkaan laadittua budjettia voit siis säästää kuukaudessa satoja euroja, eivätkä yllättävät menot pääse kaatamaan talouttasi ja aiheuttamaan sinulle maksuvaikeuksia.

Harkinnassa vakuudeton laina? Kilpailuta!

Harkinnassa vakuudeton laina

Huomioi kaikki lainapalvelut ja saat lainan edullisemmin

Kaikilla meillä tulee varmasti joskus sellainen tilanne vastaan, että lainaa on vain pakko saada nopeasti jostakin. Yllättävä rahantarve voi iskeä esimerkiksi silloin, kun tietokone, silmälasit tai jokin tärkeä kodinkone hajoaa ja tilalle pitää nopeasti saada uusi, jotta elämä voisi jatkua normaalisti. Joskus voi puolestaan tulla pikainen kaipuu esimerkiksi etelän lämpöön pakoon talven pakkasia, jolloin pieni reissuluotto voi olla paikallaan. Olipa syy sitten mikä tahansa, niin vakuudetonta lainaa ei kannata ottaa edes omasta pankista ilman huolellista hintavertailua.

Tilastotietoa lainojen kilpailutuksesta voit lukea tästä Karjalaisen artikkelista. Uusia kulutusluottoja nostettiin 242 miljoonaa euroa vuonna 2016. Jopa 39 % suomalaisista ei aikonut kilpailuttaa lainaa. tämä tarkoittaa siis, että yli 94 miljoonaa euroa lainaa otettiin huonommilla ehdoilla ja kalliimmalla korolla, kuin olisi ollut mahdollista.

Kilpailuta ja säästä

Yleisesti ottaen monet suomalaiset luulevat, että vakuudeton laina kannattaa ottaa nimenomaan omasta pankista. Tämä luulo juontuu vuosien takaiseen aikaan, jolloin korkeakorkoiset pikavipit pilasivat niin sanottujen nettilainojen maineen.

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin täysin toinen, sillä Suomen rahoitusmarkkinoille saapuneet ulkomaiset rahoituspalvelut ovat painaneet vakuudettomien lainojen korkoja alas. Jatkuva kilpailu uusista asiakkaista on pakottanut myös kotimaisia pankkeja lisäämään vakuudettomia lainatuotteita omiin internetpalveluihinsa.

Kovasta kilpailusta johtuen, vakuudettoman lainan voi usein saada myös suurten kotimaisten pankkien ulkopuolelta ja jopa paremmin lainaehdoin, kunhan lainan kilpailuttaa kaikkien saatavilla olevien palvelujen kesken. Parhaimmillaan pankkien kilpailutuksella voi säästää jopa satoja euroja lainan kokonaiskustannuksissa. Seuraavassa esimerkki, joka on otettu uutisvuoksi.fi-sivuston artikkelista.


Pankin lainaesimerkki 1

Lainatyyppi: Vakuudeton Täsmäluotto

Lainasumma: 8,000 €

Laina-aika: 48 kk

Arvioitu kokonaiskustannus: 9,440 €


Pankin lainaesimerkki 2

Lainatyyppi: Vakuudeton Joustoluotto

Lainasumma: 8,000 €

Laina-aika: 48 kk

Arvioitu kokonaiskustannus: 9,456 €


Kilpailuttajan lainaesimerkki

Lainatyyppi: Vakuudeton Kulutusluotto

Lainasumma: 8,000 €

Laina-aika: 48 kk

Arvioitu kokonaiskustannus: 9,120 €


Tämä esimerkkilaskelma osoittaa hyvin, että pankkien kilpailutuksella voi tehdä jopa yli 300 euron säästön lainan takaisinmaksun kustannuksissa.

Vakuudettomat luotot kannattaakin aina kilpailuttaa, sillä erot voivat olla merkittävät jopa pienempien summien kohdalla. Nykyisin lainojen kilpailutus on vieläpä todella helppoa eikä kilpailukykyisen lainatarjouksen odottamista tarvitse enää odottaa muutamaa tuntia pidempään. Tunnin tai parin odotusaika on varmasti hintansa väärti.

Kolme vinkkiä lainaajalle

Kolme vinkkiä lainaajalle

Löydä parempi laina näiden kolmen vinkin avulla

Jos suunnitelmissasi on lainan ottaminen, niin sinun kannattaa ensimmäisenä tutustua lainan termeihin sekä eri lainavaihtoehtoihin. Tämä kannattaa etenkin silloin, jos olet ottamassa elämäsi ensimmäistä lainaa, tai hakemassa lainaa kotimaisen pankin ulkopuoliselta rahoitusyhtiöltä.

Pankkien ja rahoitusyhtiöiden tarjoamien lainojen hintaerot voivat nimittäin olla yllättävän suuret ja myöskin lainaehdoissa on eroja.

Tässä kolme vinkkiä, joihin sinun tulee kiinnittää huomiota lainanotossa.

1. Lainan todellinen vuosikorko

Pankit ja luottoyhtiöt ilmoittavat aina lainasopimuksessa lainan vuotuisen nimelliskoron, sekä muita lainaan liittyviä maksuja. Kaikki nämä numerot voivat hämmentää, mutta lainajana sinun tulee katsoa ainoastaan yhtä kohtaa ja se on lainan todellinen vuosikorko.

Lainan todellinen vuosikorko sisältää kaikki lainasta aiheutuvat kulut, kuten avausmaksun, tilinhoitopalkkiot, kuukausikorot, laskutuspalkkiot sekä muut lainaan liittyvät kustannukset.

Lainavertailussa sinun tuleekin ensimmäisenä katsoa, mikä lainan todellinen vuosikorko on. Pienissä alle vuoden mittaisissa lainoissa, lainan todellinen vuosikorko voi kuitenkin hieman hämätä ja olla esimerkiksi yli 40 prosenttia, vaikka laina muuten edullinen olisikin. Jos sinulla on useita lainoja, on yhdistelylaina ratkaisu pienentää kokonaiskuluja ja alkaa maksamaan vain yhtä lainan lyhennystä.

Lainalaskuri

2. Valitse oikea lainatyyppi

Pankit ja rahoitusyhtiöt tarjoavat erilaisia lainatuotteita eri tilanteisiin. Yleensä suuremmat asuntolainat sekä autolainat ovat vakuudellisia lainoja, joissa ostettava asunto tai auto toimii lainan takaisinmaksun vakuutena. Vakuudelliset lainat ovat yleensä matalakorkoisia, sillä luotonantajan riski on pienempi vakuutetun omaisuuden myötä. Pääsääntöisesti isojen lainojen kohdalla kannattaakin aina suosia matalakorkoisempia vakuudellisia lainoja, mutta tällöin sille on tietenkin oltava riittävät vakuudet tai takaajat.

Pienempien lainojen kohdalla vakuudeton laina on hyvä ratkaisu. Vakuudettomista lainoista käytetään myös nimitystä kulutusluotto. Kulutusluotot sopivat hyvin pieniin esimerkiksi kodinkoneiden hankintaan, remonttiin, auton korjauksesta koituvien menojen paikkaamiseen tai vaikkapa lomalainaksi.

Vakuudettomia lainoja on olemassa kahta eri tyyppiä, kertaluottoja sekä joustoluottoja. Kertaluotto myönnetään nimensä mukaisesti kerran, ja se maksetaan takaisin kuukausierissä sopimuksen mukaisesti. Joustoluotto puolestaan on jatkuva luotto, jota voit nostaa omalle pankkitilillesi niin suurissa erissä kuin itse haluat. Maksamalla lainaa takaisin vapautat sitä jälleen käyttöösi luottotilillesi.

Yleisesti ottaen jatkuvien joustoluottojen kuukausikorko on korkeampi, kuin normaalissa kertaluotossa, joten se ei välttämättä sovellu korkojensa puolesta johonkin tiettyyn kertahankintaan. Joustoluotto on parempi niissä tilanteissa, joissa ylimääräistä rahaa tarvitsee useammin, kuin kerran vuodessa.

Nyrkkisääntönä voidaankin sanoa, että ota kertaluotto täsmähankintaan ja joustoluotto, mikäli teet useampia hankintoja vuoden aikana. Kannattaa myös lukea säästövinkit, joiden ansiosta sinun ei välttämättä tarvitse ottaa pientä lainaa enää jatkossa.

3. Takaisinmaksuajan pituus

Lainan takaisinmaksuajan pituus on yksi tärkeimpiä asioita, johon tulee kiinnittää huomiota lainaa hakiessa. Takaisinmaksuaika tulee sovittaa omaan budjettiin sopivaksi, eli laskea, kuinka paljon sinulla on vara lyhentää lainaa kuukaudessa, ilman, että se vaikuttaa muuhun elämiseesi. Mitä pidempi laina-aika on, niin sitä vähemmän joudut lyhentämään sitä kuukaudessa. Pitkällä laina-ajalla lainalyhennysten kuukausierät ovat pienempiä, mutta lainan kokonaiskustannukset kasvavat tällöin suuremmaksi. Lyhyellä laina-ajalla puolestaan lainan kuukausierät ovat suurempia, mutta kokonaiskustannuksiltaan laina tulee halvemmaksi.

Laina kannattaakin ottaa lähestulkoon aina niin nopealla takaisinmaksuaikataululla kuin mahdollista. Maksuaikataulua ei kuitenkaan kannata kiristää liiaksi, jotta tilillä on rahaa lainalyhennysten jälkeen myös arjen yllättäviä menoja varten.

Tiukkaa maksuaikataulua kannattaa aina suosia etenkin autolainojen kohdalla. Auton arvo tulee nimittäin tippumaan vuosien saatossa, joten autorahoitus kannattaa maksaa pois mahdollisimman nopeasti.